2015 Kouvola-Lahti

FinLine – rullaluistellen halki kesäisen Suomen

(english)

Rullaluisteluharrastajille tarkoitettu vuotuinen FinLine-matkaluistelutapahtuma järjestetään ensi kesänä jo 24. kerran. Perinne alkoi vuonna 1992 viikonloppuluistelulla Jyväskylästä Helsinkiin. Sittemmin FinLine-luistelusta on muodostunut noin viikon mittainen luistelutapahtuma, jonka reitti on joka vuosi uusi ja erilainen ja eri puolilla Suomea. Vuoden 2015 Finline lähtee Kouvolasta ensin luoteeseen kohtie Heinolaa jatkuen sieltä Padasjoen kautta länteen Hauholle, sieltä Hämeenlinnan kautta Riihimäelle ja Mäntsälään, mistä lopuksi luistelemme Lahteen.


FinLine 2015 starttaa sunnuntaina 5.7. Kouvolasta ja päättyy perjantaina 10.7. Lahteen (paluu Helsinkiin lauantaina 11.7).
Kokonaisluistelumatka on noin 365 km. Päivämatkat vaihtelevat 50 – 80 km:iin.


Tässä perinteikkäässä tapahtumassa ei kilpailla kelloa vastaan, vaan nautitaan luistelusta ja maisemista. Mukana on monentasoisia luistelijoita, joita kaikkia yhdistää halu luistella omaa sopivaa vauhtia. 3 – 6 luisteluryhmää antavat mahdollisuuden valita luisteluvauhdin 15 – 25 km/h. Ryhmää voi vaihtaa vapaasti fiiliksen mukaan. Mukana etenevä huoltobussi antaa mahdollisuuden valita luistelupäivien määrän ja päivittäisen luisteluosuuden pituuden oman kunnon, mielialan ja sään mukaan. Tapahtuman järjestäjät huolehtivat niin majoituksista kuin ruokailuistakin, joten sinä voit keskittyä täysillä luistelemiseen.

 

Minäkö mukaan?

FinLine on rullaluistelutapahtuma, johon myös SINÄ voit osallistua. Mukaan päästäksesi riittää, että

  • hallitset hyvin luistimesi
  • sinulla on kokemusta noin 50 km:n luistelulenkistä; ts. pystyt luistelemaan päivässä 50 km:n matkan omaa vauhtiasi
  • viihdyt hyvin lomaviikon muiden luistelijoiden kanssa
  • olet Katukiitäjien jäsen / liityt Katukiitäjien jäseneksi

 

HUOM!

FinLine on houkutellut mukaansa yhä enemmän myös ulkomaalaisia luistelijoita, joten tämä on myös ainutlaatuinen tilaisuus tutustua ja solmia kontakteja samanhenkisiin ulkomaalaisiin sekä treenata samalla kielitaitoa.

 

Majoitukset ja ruokailut

Majoitukset, päivälliset ja aamiaiset tapahtuman järjestäjien varaamissa paikoissa. Pyrimme varaamaan mahdollisimman erityyppisiä ja edullisia majoituspaikkoja luistelureittien varrelta. Ts. jonakin yönä majoitumme hotelliin, kun taas jonakin yönä majoitumme lomamökkeihin tms.

Luistelun aikana luistelijat saavat huoltobussista juomaa ja pientä välipalaa (suolakurkkua, banaania, keksejä), mutta muusta luistelun aikana tapahtuvasta ruokailusta luistelijat huolehtivat itse.

 

Paljonko tämä lysti maksaa? Ja mitä maksu pitää sisällään?

Osallistumismaksu on 150 euroa + Katukiitäjien jäsenmaksu 25 euroa. Osallistumismaksu sisältää bussikuljetukset Helsinki-Kouvola ja Lahti-Helsinki, huoltobussin palvelut vesi- ja välipalatarjoiluineen ja matkatavaroittesi kuljetuksen luistelun aikana sekä teknisen luistelupaidan. Näiden maksujen lisäksi tulevat päivällis- ja majoituskustannukset (45 – 65 e/vrk) sekä luistelun aikana ostamasi lounas- ja/tai omat välipalakustannukset.

 

Ilmoittautuminen

Koska haluamme säilyttää FinLine-luistelussa kotoisan tunnelman ja löytää yhteiset majoitukset koko joukolle, on osallistujamäärä rajoitettu 30:een. Varmista siis mukaan pääsysi ja ilmoittaudu saman tien Katukiitäjien Finline ilmoittautumissivun kautta.
Tai jollekin alla mainituista työryhmän jäsenistä
TÄTÄ ET VOI JÄTTÄÄ VÄLIIN! – TULE NAUTTIMAAN RULLALUISTELUSTA

 

Lisätietoja

Jos tämän tiedotteen lukemisenkin jälkeen vielä epäröit ilmoittautumistasi, niin tartu rohkeasti puhelimeen tai lähetä sähköpostia ja kysele kokemuksia ja näkemyksiä FinLine työryhmän jäseniltä. Annamme mielellämme lisätietoja.

Katukiitäjät ry:n sähköposti: info@katukiitajat.fi

Bosse Sjöblom, 050 350 9742, bosse.sjoblom@fi.cisv.org
Merja Lumme, 050 5577 737, merja.lumme@tekes.fi
Nina Björklund, 050 339 0010, nina.e.bjorklund@gmail.com
Katukiitäjät ry:n sähköposti: info@katukiitajat.fi

Terveisin ja runsasta osallistumista odottaen

FinLine 2015–työryhmä: Ari, Bosse, Heikki, Ilpo, Kaisa, Merja, Nina ja Panu

Lataa FinLine 2015 esite: FinLine_2015 info.pdf

Katso YouTuben FinLine videot täältä.