2023 Tampere–Mikkeli

Iloisia FinLine 2015 -luistelijoita Kanta-Hämeen maisemissa. Kuva: Panu Tuominen.

Kuusipäiväinen kansainvälinen rullaluisteluloma Suomessa

Muutaman pohjoisemmassa vietetyn FinLine-vuoden jälkeen palaamme tänä vuonna eteläiseen Suomeen. Tapahtuman osallistujista noin kaksi kolmasosaa on perinteisesti saapunut muualta Euroopasta, jokunen jopa kauempaa.

FinLine 2023 alkaa Tampereelta, joka on Pohjoismaiden suurin sisämaakaupunki. Luistelemme Kanta-Hämeen kulttuurimaisemien läpi sivuten keskiaikaista Hämeen Linnaa. Jatkettuamme matkaa Etelä-Savoon, ohitamme Repoveden kansallispuiston ja saavumme lopulta maakunnan pääkaupunkiin Mikkeliin Saimaan rannalle.

Viime vuonna luistelimme pari päivää Rokuan UNESCO Global Geoparkissa. “YK-teemaa” jatkamme tänä vuonna pistäytymällä matkan aikana Verlan maailmanperintökohteessa.

Lisätietoja saat ottamalla yhteyttä järjestelytoimikuntaan osoitteella info@katukiitajat.fi.

Nähdään!
 
FinLine 2023 -työryhmä
Vidhuran, Leea, Kaisa, Anne, Panu, Nina & Ilpo + Ari