FinLine 2024

FinLine 2019 -luistelijoita Etelä-Pohjamaan lakeuksilla. Kuva: Panu Tuominen

Kuusipäiväinen kansainvälinen rullaluisteluloma Suomessa

Viime vuosina olemme luistelleet FinLinen merkeissä sekä eteläisessä että koillisessa Suomessa. Kesällä 2024 luistelemme vaihteeksi lännessä, mm. Pohjanmaan alueella.

FinLine 2024 alkaa Saarijärveltä Jyväskylän pohjoispuolelta. Sieltä luistelemme pohjoiseen ja parin päivän päästä Keski-Suomen kummut vaihtuvat Pohjanmaan tasaisempaan maastoon. Reitti jatkuu kohti Pohjanlahtea ja viimeisenä päivänä luistelemme Luodon kautta 7 Sillan Saaristotietä pitkin kohdekaupunkiimme, Kokkolaan.

Vaikka Pohjanmaata pidetään tasaisena, onnistuimme löytämään reitin, joka mahdollistaa perinteiset uimataukomme luistelun lomassa!

Edellisillä kerroilla olemme luistelleet Rokuan UNESCO Global Geoparkissa ja vierailleet Maailmanperintölistalla olevassa Verlan pahvitehtaassa. “YK-teemaa” jatkamme tänä vuonna luistelemalla Kaustisten kautta kesken Kansanmusiikkijuhlien. Kaustislainen viulusoitto on näet listattu UNESCOn aineettoman maailmanperinnön listalle vuonna 2021.

Lisätietoja saat ottamalla yhteyttä järjestelytoimikuntaan osoitteella info@katukiitajat.fi.

Nähdään kesällä 2024!
 
FinLine 2024 -työryhmä
Vidhuran, Leea, Kaisa, Anne, Panu, Nina, Bosse, Ilpo & Ari