Arkisto

Tiedotteet, kurssit ja tapahtumat

Porvoontien uudet asfaltit kruunasivat Porvoon retken

Kategoria: Tiedotteet | Kirjoitettu 11.06.2018

Katukiitäjien perinteinen Porvoon retki luisteltiin tänä vuonna sunnuntaina 10.6.2018. Helsingistä Porvooseen on luistelu keväisin jo 1990-luvun puolivälistä alkaen ja luistelupäiväksi oli vakiintunut helatorstai. Tänä vuonna retkeä kuitenkin lykättiin, jotta uusi pyörätieosuus välillä Kulloo–Tyysterintie ehtisi valmistua.

Odottaminen kannatti, sillä supersileän pyörätien lisäksi Katukiitäjiä hemmoteltiin uudella päällystellä jo välillä Box–Kulloo. Niinpä Box Cafe & Grillissä vietetyn tauon jälkeen hymy oli herkässä. Uuden päällysteen päätyttyä Treksilän kartanon seutuvilla luistelijat koukkasivat Kokonniemen maauimalaan virkistäytymään ennen ruokailua Porvoon keskustan Rossossa.

Uuden pyörätien valmistuttua 170-maantietä tarvitsee luistella enää vain väleillä Kalkkirannantie–Kulloo ja Tyysterintie–Ernestas, josta erittäin huonokuntoista päällystettä on vain parin kilometrin alamäkiosuus ennen Boxin kylää.

Katukiitäjien Porvoon retken neljännesvuosisataisen historian aikana on nähty ko. tien uudelleenpäällystäminen kahteen kertaan, uuden päällysteen rikkominen tärinäraidalla ja jopa epäonnistuneen tärinäraidan perumisyritys. Uusia pyörätieosuuksiakin on edelleen suunnitteilla.