In memoriam: Herbie Kastemaa
Katukiitäjät ry:n kunniajäsen, Art director Heikki “Herbie” Kastemaa menehtyi Koskelan vanhustenkeskuksessa Helsingissä 9. heinäkuuta 2013 pitkällisen sairauden murtamana.
Herbie liittyi Katukiitäjiin vuonna 1994 ja tuolta ajalta on peräisin myös hänen Katukiitäjille suunnittelemansa yhdistyksen logo. Herbie myös toteutti 1998 Katukiitäjien ensimmäiset nettisivut yhdessä Panu Tuomisen kanssa.
Herbie oli yksi aikansa arvostetuimpia mainosgraafikoita ja alallaan Suomen ehdoton huippu. Ilmaisussaan hän oli usein edellä aikaansa. Katukiitäjien logon lisäksi hänen käsialaansa on mm. Yleisradion vuosina 1990-1999 käyttämä ”sateenkaarirenkaat”-logo sekä ehkä kansainvälisesti palkituin suomalainen mainoselokuva: ”Vampyyri”.
Herbie kuului aivan viime vuosiin saakka Katukiitäjien aktiivisiin luistelijoihin. Hän osallistui useana vuonna Katukiitäjien kanssa Berliinin rullaluistelumaratonille sekä myös Viron rullaluistelukilpailuihin. Herbie tarkkaili luistetellessaan ympäristöään graafikoin silmin: tarkkaavaisesti ja eloisasti – ja keskustelu hänen kanssaan usein kääntyikin ympäristön valoihin ja varjoihin. Herbien lämmin huumori jäi monen kanssaluistelijan mieleen.
Herbie Kastemaa, Art director 13.1.1940 – 9.7.2013
Kuva kirjasta Herbie Kastemaa – Alitajunnan kalastaja.