Arkisto

Tiedotteet, kurssit ja tapahtumat

Katukiitäjille seuratukea koulutustoiminnan kehittämiseen

Kategoria: Tiedotteet | Kirjoitettu 22.05.2012

Katukiitäjät ry:lle on myönnetty 22.5.2012 seuratoiminnan kehittämistukea rullaluisteluohjaajien osaamisen kehittämiseen 2012-2013.

Seuratuki mahdollistaa Katukiitäjät ry:n rullaluisteluohjaajien osaamisen kehittäminen tukemalla ohjaajien omakohtaista kouluttautumista, esim. osallistumisen valtakunnalliseen 1-tason ohjaaja- ja valmentajakoulutukseen. Hankkeen myötä jalkautetaan myös Katukiitäjien keväällä 2012 valmistuneen uuden turvallisuusohjeen mukaisia käytäntöjä koulutustoiminnassa.

Katukiitäjät on järjestänyt rullaluistelukursseja vuodesta 1993 alkaen. Vuonna 2011 järjestimme rullaluistelun alkeiskursseja, rullaluistelun maratonluistelukurssin sekä matkaluistelun erikoiskurssin. Vuoden 2012 kurssitarjonnassa ovat rullaluistelun alkeiskurssit sekä kuntoluistelukoulu.

Seuratoiminnan kehittämistukiraha on opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön myöntämä avustus. Se koostuu kokonaisuudessaan Veikkausvoittovaroista.  Seuratoiminnan toiminnallisia kehittämistukihakemuksia jätettiin tänä vuonna yhteensä 1353 kappaletta ja tukia myönnettiin 336 hankkeelle.