Teksti ja kuvat: Panu Tuominen |
FinLine 2002:n jäljiltä löysin lattailtani vierimästä laakerituubit, jotka selkeästi odottivat jatkotoimenpiteitä. Luistelu voimakkaassa vesisateessa oli jättänyt jälkensä laakereihin. Vaikka vahinkoja oli jo syntynyt, päättelin, että moisista laakereista saa vielä aivan kelvot kaupunkipyörimiseen tai seuraavaan "vesiluisteluun": koetin sormilla laakereiden sivuttaista väljyyttä eikä niissä ollut normaalia Generalia suurempaa klappia.
Minulla ainakin on mottona se, että laakerit saavat olla melko huonossa kunnossa, ennenkuin vaivaudun niille tekemään mitään - tulos ei kuitenkaan ole uuden veroinen, joten liian usein ei huoltoruljanssiin viitsi ruveta. No, toisaalta, jos laakerisarja on ollut aivan uusi ja joutunut johonkin "onnettomuuteen", niin nopeasti tehty huolto voi palauttaa ne lähes tulkoon uuden veroisiksi. Yleensä kuitenkin olen sitä mieltä, että uudet laakerit ovat uusia ja huolletut huollettuja.
Käytän laakereissa vaseliinityyppistä voitelua,
joten itse voiteluaineen katoamista ei tapahdu hyvissä olosuhteissa
eikä laakereita siten tarvitse "määräaikaishuoltaa".
Myös usein uusien laakerien tehdasvoitelu on sen verran
pysyväistä (jäykkää), että hiekattomissa
ja kuivissa olosuhteissa luisteltaessa laakerit ovat aivan käyttökelpoisia
jopa useiden tuhansien kilometrien ajan.
Laakereiden kanssa näpräämisestä pitävät luistelijat käyttävät laakereissa juoksevampia voiteluaineita: öljytyt laakerit pitää huoltaa pahimmillaan jo muutaman kymmenen kilometrin luistelun jälkeen.
Laakerien elinikää ei voi loputtomasti pidentää. Varsinkin jos laakerihuoltoja tehdään vasta pakottavan tarpeen vaatiessa (kuten itse teen), laakerien voiteluaineeseen sekoittuneet hiekanjyväset ehtivät kuluttaa laakeria. Väljäksi kuluneet laakerit tunnistaa yleensä kolmella tavalla:
Suomen pölyisissä olosuhteissa juuri tämä laakerien kuluminen aiheuttaa sen, että normaalin kuntoluistelijan ei kannata ostaa liian tarkoiksi valmistettuja laakereita (korkea ABEC-arvo). Laakerit kuluvat kuitenkin nopeasti niin, että alkuperäisellä ABEC-luokalla ei ole mitään merkitystä. Pienillä välyksillä valmistettu (korkea ABEC-arvo) laakeri voi jopa jumiutua katupölyhiukkasten sekoittuessa laakerin sisällä olevaan voiteluaineeseen.
Henkilökohtaisesti pidän omassa käytössäni ABEC-3-laakereita parempina kuin esimerkiksi ABEC-5-laakereita. (Sisätiloissa ja ulkomailla kilpailuissa käytän luistimien mukana tulleita ABEC-5-laakereita, jos viitsin vaihtaa.) Vaikka tämä paremmuus voi olla osittain uskon asia, niin silti on perusteltua väittää, että ABEC-luokitus on väärä asteikko arvioitaessa rullaluistimien laakereita. Tony Chen on samaa mieltä kanssani artikkelissaan Bearing Up: ABEC = HYPE? arvostetuilla SkateFAQs-sivuilla.
ABEC-luokkien korostaminen ("iso numero on hieno") johtuu luistimien ja laakerien markkinoijista, eikä sille ole kukaan vielä esittänyt vakuuttavia perusteluja. Ostajat on saatu uskomaan ABEC-luokkien merkitykseen: nyt kaikkien valmistajien on korostettava luokitusta markkinoinnissaan, vaikka se ei olisikaan luistinlaakereissa mikään olennainen tieto.
Tosin ABEC-5 ja ABEC-7-tarkkuuden laakerit ovat kalliimpia valmistaa kuin ABEC-3:n, joten voisi olettaa, että niiden valmistaminen tehdään muutenkin huolellisemmin ja paremmista materiaaleista. Toisaalta tarkkuus tuo laakerille lisää hintaa ja hinnan alentamiseksi voidaan tinkiä oikeasti tärkeistä tekijöistä, kuten laadusta ja materiaaleista, kun kerran ainoastaan ABEC-luokalla on väliä (kuten luistinostajille näyttää olevan)!
ABEC-luokitusta paljon enemmän laakerin valinnassa painaa laakerin kestävyys (kuinka nopeasti pöly kuluttaa sitä). Kestävyyden näkee tosin vasta jälkikäteen. Kannattaa siis pitää laakerit käytössä kokonaisina sarjoina ja tiedossa mitä merkkiä ja mallia kukin sarja on. Näin vuosien varrella muodostuu jonkinlainen käsitys siitä, mitkä laakerit kestävät ja mitkä eivät.
Jos nyt päätän kaikesta huolimatta tuhlata aikaani laakerien kanssa sotkemiseen, teen sen yleensä viikkojen aikana - en yritäkään saada laakereita käyttökuntoon samana päivänä. Annan niiden puhdistua ja kuivua jopa viikkoja. Joskus olen löytänyt jotkut laakerit keväällä liotuksesta järjestäessäni liotuspullojani uutta kautta varten.
Jos ja kun jää hetki täysin turhaa aikaa, käyn siirtämässä laakereita huoltorituaalini seuraavaan vaiheeseen jonne taas ne "unohdan".
Yksi tavoite huoltorituaaleissani on ollut kontaktin välttäminen liuotusaineen ja laakerirasvan kanssa. Mineraaliöljypohjaiset aineet on ovat terveydelle haitallisia ja sitä paitsi niiden haju pinttyy sormiin herkästi. Siksi en käytä laakereita puhdistaessani suosittua työkalua, hammasharjaa. (Vesipesuvaiheessa voisi periaatteessa käyttää hammasharjaa apuna, mutta minä olen toistaiseksi luottanut virtaavan veden voimaan.)
Jos laakerit ovat edelleen luistimissa olevissa pyörissä, ennen pyörien irrotusta kokeilen, millä tavalla pyörät on hyvä asentaa seuraavalla käyttökerralla. Jos pyörien kuluminen on kovin epätasaista, ei normaali 1 - 3 & 2 - 4 -kierrätys ole paras ratkaisu.
Valittuani kierrätystavan, nostan luistimen ylösalaisin syliini kantaosa itseäni kohti ja merkkaan pyörien kulutuspintaan kuulakärkikynällä merkinnät A, B, C, D ja 1, 2, 3, 4, jossa merkinnän A saa pyörä, joka tullaan asentamaan vasemman luistimen etupyöräksi ja merkinnän 4 pyörä, joka päätyy tulevaisuudessa oikean jalan takapyöräksi.
Kuulun niihin, joiden mielestä pyörien pyörimissuunta on säilyttämisen arvoinen asia. Siksi asentaessani pyöriä paikalleen otan luistimen taas ylösalaisin syliini kantaosa itseäni kohti ja ladon pyörät paikalleen siten, että em. merkinnät ovat luettavissa oikein päin.
Sitten irrotan pyörät ja pidän akselipultit järjestyksessä pareittain, jotta ne päätyvät tulevaisuudessakin samoille paikoille. Samojen paikkojen säilyttäminen ei ole välttämättä tasaisen rasituksen kannalta paras ratkaisu, mutta koska esim. kärkipyörän ruuveilla on taipumus kolhiintua ja muuttua siten ikävän näköisiksi, haluan pitää jo kertaalleen kolhitut pultit jatkossakin kolhittavina.
Pyörien irrottaminen luistimista tapahtuu eri tavoin erilaisissa luistimissa. Joskus työhön riittää yksi avain, jotkut mallit vaativat kahden kuusiokokoavaimen yhtäaikaista käyttöä. Kun pyörä on irrotettu, voi luistimista irrota akselireikien ympärillä mahdollisesti olevia pieniä (epäkesko-) paloja. Muista laittaa ne takaisin paikalleen ennenkuin asennat pyörät takaisin. Epäkeskeiset palat ovat vaikeampia, ne pitää laittaa tarkasti oikein päin!
Pyyhin irrotettujen pyörien kulutuspinnan ja vanteen kostealla liinalla. Näin vähennetään siellä olevan hiekkapölyn siirtymistä laakerien mukana puhdistusliemeen.
Kuivalla liinalla pyyhin kaikkien laakerien näkyvät pinnat sormenpäällä keskeltä ulospäin suuntautuvilla vedoilla. Varon työntämästä likaa laakerin sisälle laakerin reiän ympärillä olevasta raosta. Käyttämällä kynttä ja liinaa pyöräytän pois myös laakerin sokkauraan jääneen mönjän (edelleenkään en koske siihen laakerin avoimeen rakoon).
Tämän pyyhinnän tarkoituksena on vähentää laakerien mukana puhdistusliemeen joutuvan hiekan määrää.
Laakerien irrotus pyöristä tapahtuu eri tavoin riippuen
luistinmerkistä (onko ns. K2- vai Salomon-holkki). Varo
ruttaamasta laakerien kylkiä - niiden oikominen on vaikeaa.
Lopulta kuitenkin olet saanut eroteltua pyörät, laakerit
ja holkit.
Pyörät
ja holkit laitan likoamaan astianpesuaineliuokseen, jossa ne
myöhemmin pesen ja huuhtelen. Jos pyörien sisällä
tai holkeissa on laakereista valunutta voiteluainetta, pyyhin
ne pois ensin kuivalla liinalla.
Jos laakerit ovat pyörän sisällä olleelta
kyljeltään kovin rasvaiset, pyyhin irrotettuja laakereita
kuivalla liinalla, jotta vältyn sotkemasta sormiani laakereita
avatessani.
Poistan laakereista molemmat kylkipellit nostamalla sokkarenkaan pois laakerin kyljestä. Sokkarenkaan irrottamiseen käytän itse 1 mm:n pienoisruuvitaltan nurkkaa - siinä on kohtuullinen kädensija ja terä on riittävän jäykkä. Myös (haka-) neulalla voi yrittää.
Jos laakerit eivät ole avattavia, pitää tyytyä ainostaan toisen puolen pellin irrottamiseen. Silloin käytän samaa ruuvitalttaa, jolla väkisin väännän pellin irti laakerin keskiraosta - näitä väkisin irrotettuja peltejä ei asenneta takaisin.
Kun sokat on irrotettu, naputan laakeria työalustaa vasten, kunnes kylkipellit putoavat pois. Pöytää vasten ei kannata naputtaa, se tulee kuitenkin täyteen pieniä kuoppia.
Käytän liotukseen kahta astiaa. Toinen pullo on varattu laakerien sokille ja kylkipelleille, toinen taas itse laakereille (jos joudun liottamaan myös holkkini, laitan ne laakerien kanssa samaan pulloon). Näin painavat laakerit eivät pääse kolhimaan ja vääntämään kylkipeltejä. Hyviä astioita ovat 1 litran moottoriöljypullot, jotka jo muutenkin ovat ongelmajätettä, eikä niiden "uusiokäyttö" enää pahenna niiden vaarallisuutta. Pullon seinille jäänyt moottoriöljy ei haittaa mitään, sillä se liukenee siinä missä laakerienkin voiteluaineet.
Asteltuani laakerien osat oikeisiin
pulloihin, kaadan niiden päälle kevyttä polttoöljyä,
kunnes ne peittyvät täysin. Käytän kevyttä
polttoöljyä, koska se on suhteellisen halpaa ja sitä
saa suoraan mittarista hyvin varustetuilta huoltoasemilta. Polttoöljy ei myöskään
haihdu niin, että se aiheuttaisi terveys- tai räjähdysvaaraa.
Diesel-öljy on samaa ainetta, mutta verotuksen vuoksi kalliimpaa.
Älä yritä käyttää moottoribensiiniä, sillä siitä tulee syöpä. Puhdistusbensiini tai mineraalitärpätti taas haihtuu vaarallisesti tai ainakin epämukavasti! Tosin polttoöljynkään käyttö liuottimena ei ole suositeltavaa - siksi työskentelen varoen!
Suljen pullojen korkit ja jätän ne sellaisenaan vähintään muutamaksi päiväksi seisomaan. En ravista vielä ainakaan kylkipeltipulloa, sillä rasvaiset pellit pyrkivät ravistettaessa tarttumaan toisiinsa tiiviiksi "lettupinoiksi", jolloin liuotin ei pääse vaikuttamaan niihin.
Joskus myöhemmin ohi kulkiessani ravistan pulloja voimakkaasti, jotta voiteluainejäämät irtoaisivat laakereista. Kovin nopeasti ei polttoöljy voiteluaineeseen pure. Useimmiten "unohdan" laakerin tähän liotusvaiheeseen jopa viikoiksi. Mutta koska polttoöljyn suojaavasta vaikutuksesta ei ole takeita ja laakereiden mukana on liokseen voinut päästä vesipisaroita, ei ainakaan parhaimpia laakereita kannata ikuisiksi ajoiksi liemeen unohtaa.
Yleensä ainakin laakeripulloon on laakerien mukana joutunut niin paljon hiekkaa, että vaihdan liotusliemen kerran viikon parin liotuksen jälkeen. Kaadan pullon sisällön jäteöljyastiaani suppilon läpi, jolloin laakerit jäävät suppiloon. Jos löytyy ylimääräisiä liotuspulloja, etsin laakereille uuden puhtaamman pullon. Uusi annos puhdasta polttoöljyä ja ravistelua taas silloin tällöin.
Jäteöljykanisterissa hiekka ja muuta raskaat likahiukkaset laskeutuvat mukavasti astian pohjalle. Kun astiaan on kerännyt muutaman huollon liuokset ja seisottaa sitä muutaman viikon, saa sen pinnalta varovasti kaataen aivan kelvollisen puhdasta polttoöljyä laakerien ensimmäiseksi liotusliemeksi. Näin vältät turhaa öljynkulutusta!
Jäteöljypullona toimii hyvin jo likaantunut liotuspullo. Se riittää pitkäksi aikaa, ja on helppo viedä ongelmajätekeräykseen esimerkiksi kun keräysauto pysähtyy lähistöllä.
Kun viikot ovat vierähtäneet ja voiteluaineet tuntuvat liuenneen pois, kaadan pullojen sisällöt suppilolla jäteöljyastiaan, ja kumoan suppiloon jääneet laakerit/muut osat talouspapereille pienen valuttamisen jälkeen.
Talouspaperit vien lämpimään kuvauspaikkaan, jossa polttoöljyn haju ei haittaa. Keskuslämmityksen pannu- tai lämmönjakohuone on hyvä paikka pientalossa asuvalle. Nyt polttoöljyn hitaasta haihtumisesta on oikeastaan haittaa: laakereita on seisotettava 35 asteen lämpötilassa ainakin pari viikkoa, ennen kuin polttoöljy on riittävästi haihtunut.
Jos haluan nopeuttaa kuivausta, suuntaan laakereihin tuulettimen, jonka voi jättää päälle muutamaksi viikoksi. Virtaava ilma nopeuttaa haihtumista. Laakereita on hyvä käydä välillä jollain tikulla siirtelemässä ja tarkistamassa, että ne eivät kosketa toisiaan.
Kun polttoöljy on lopulta haihtunut, kokeilen laakerien pyörimistä sormien välissä. Yleensä vain harva laakeri pyörii tässä vaiheessa täysin kevyesti ilman liasta kertovia risahduksia. (Koska laakerien huolto on tällä tavalla kestänyt useita viikkoja, jatkan tähän vaiheeseen vasta, kun minulla on tarve ottaa puhdistetut laakerit käyttöön.)
Ne laakerit, jotka pyörivät huonosti tai pitävät edes jotain ääntä, vien pesualtaaseen, jossa yksi kerrallaan pyörittelen niitä juoksevan veden alla. Jatkan huuhtelua virtaavalla vedellä, kunnes laakeri pyörii täydellisen kevyesti ja äänettömästi. Vesi ei ole ihmiselle haitallista, joten siitä vaan läträämään.
Vesipesun jälkeen laakerit pitää heti kuivata huolellisesti hiustenkuivaajalla. Siinä menee jokunen tovi. Muuten ruoste voi ehtiä iskeä.
Yleensä liotus ei ole täysin puhdistanut laakerien
kylkipeltejäkään. Siksi pyyhin voiteluainejäämät
pois kuivalla liinalla. Samalla oikaisen sokat siten, että
niiden päät ovat samalla tasolla, eli ovat täysin
litteitä (irrotettaessa sokka vääntyy helposti
hieman kaarevaksi).
Itse käytän vaseliinityyppistä laakerivoiteluainetta, kuulalaakereille tarkoitettua SKF LGMT2-rasvaa, jota ostin teollisuuslaakeriliikkeestä 200 g tuubin joskus 1990-luvun alkupuoliskolla. Joskus ohentelin sitä joiden laakerien mukana tulleilla laakeriöljyillä, mutta nyttemmin olen päätynyt käyttämään sitä sellaisenaan - se pysyy hyvin laakerissa eikä ylimääräisiä "määräaikaishuoltoja" siten tarvita.
Annostelen rasvan laakereihin 10 ml ruiskulla (jossa ei ole kärkeä/neulaa). Jos haluan laakereista mahdollisimman sateenkestävät, puserran rasvaa jokaiseen kuulaväliin siten, että se tulee selkeästi näkyviin laakerin toiselle puolelle. Vuorotellen aina laakerin eri puolilta.
Jos haluan kevyemmät ja vähemmän
sottaavat laakerit, puserran rasvaa vain neljään
kuulaväliin (kaksi puserrusta toiselta ja kaksi toiselta
puolelta), josta se saa sitten levitä itsekseen käytön
aikana. (Ehkä hieman enemmän rasvaa voisi kuitenkin
olla parempi, esim. viiden välin täyttö, mutta
toistaiseksi minulla ei ole vielä kokemusta asiasta. Vähempää
ei ainakaan kannata laittaa.)
Rasvattuihin laakerit ovat valmiita suljettaviksi. Asetan kylkipellit paikalleen ja ujutan sokkarenkaat uriinsa. Lopuksi varovasti tyrkin kylkipeltiä meisselinkärjellä, kunnes se näyttää olevan keskellä laakeria eikä varmasti hankaa laakerin keskiöön (joissain laakerimalleissa kylkipelti ei tahdo itsestään asettua keskelle).
Joissain laakereissa sokkarenkaat ovat hieman "kartiomaisia". Tämä aiheuttaa sen, että rengas ei asetu kunnolla paikoilleen kuin oikein päin. Kannattaa vilkasta sokkaa sivulta päin ennen asennusta. Jos sokan sisäreuna näyttää olevan hieman eri korkeudella kuin ulkoreuna, asenna se siten, että sisäreuna on ulompana (ts. sokka hieman "nousee" kylkipellin päälle).
Jotkut jättävät laakerin toisen kyljen pellin pois helpottaakseen ylimääräisen voiteluaineen poistumista laakerista. Itse kuitenkin suljen aina molemmat kyljet, sillä myöhemmin suljettujen laakerien irrottaminen pyöristä ja muu käsittely on huomattavasti siistimpää ja miellyttävämpää.
Jos laakerit eivät olleet avattavaa mallia, ei irrotettuja kylkipeltejä voi laittaa takaisin. Tällöin vain huolehditaan laakereita pyöriin asennettaessa, että auki jäävä laakerin kylki jää pyörän sisälle.
Laakerit painetaan paikalleen pyöriin väliholkkeja unohtamatta. Ennen pyörien asettamista paikalleen on syytä kostealla liinalla pyyhkiä hiekka ja muu pöly sekä voiteluainejäämät pois luistimien kiskojen sisäpinnoilta, ainakin akselireikien lähettyviltä. Muuten hiekanjyvät voivat työntyä puhdistettuihin laakereihin jo asennusvaiheessa. Tämän jälkeen otan pyörättömän luistimen ylösalaisin syliini kantaosa itseäni kohti ja asettelen pyörät paikalleen: vasempaan luistimeen kärkipyörästä lukien A-B-C-D ja oikeaan 1-2-3-4. Akselit paikalleen ja kiristyksen jälkeen huolletut laakerit ovat taas uuden elämänsä alussa.