Katukiitäjien bussi kohti Kilpisjärveä lähti Helsingistä 30.6 iltapäivällä.
Kertomus rajoittuu tietysti suurelta osin sen ryhmän tapahtumien kertoiluun, jossa minä olin mukana.
1.7. sunnuntai (Norjan raja -
Peera - 32 km)Bussi kuljeskeli yötä myöten suunniteltua luistelureittiä kohti pohjoista. Mm. turkulaiset tulivat junalla Kolariin asti, josta hyppäsivät bussin kyytiin. Bussimatkasta en tiedä oikeastaan mitään, sillä minä nukuin makeasti ihan oikeassa sängyssä. Nousin bussiin vasta Karesuvannossa, jossa olin viettänyt viikon työloman ennen FinLinea. Bussilla ajettiin Norjan rajalle, josta järjestäytymisen ja valokuvaamisen jälkeen lähdimme luistelemaan kohti Peeran majaa, ensimmäistä yöpymispaikkaamme. Matkalle lähtivät Anne, Eeva, Eila, Janne, Joppe, Jouko, Kepponen, Maikki, Marja, Panu, Pekka, Raija, Simo, Turku II, Turska (Kati), Paavo ajeli Bussia ja Pena huolsi meitä maasturilla. Tällä etapilla ohitimme Kilpisjärven kylän ja Suomen yleisen tiestön korkeimman tienkohdan (565.5 metriä merenpinnan yläpuolella) ja noustiin ehkäpä reissun kovin mäki, kerralla noin 80 m ylöspäin. Illalla jutusteltiin kodassa ja viriteltiin varusteita seuraavan päivän koetusta varten. Etelän ihmiset hämmästelivät pienten lentävien määrää, vaikka ei niitä minun mielestä ollut vielä edes paljon.
2.7. maanantai (Peera - Karesuvanto
- 85 km)Aamu aukeni sateisena, joka masensi hieman tunnelmaa. Aamiaisen jälkeen pidettiin palaveri, jossa selviteltiin hieman matkan kulkua ja yhteisiä sääntöjä. Majapaikan pitäjän kiittämisen jälkeen lähdimme (minä, Marja ja Eeva) sateesta huolimatta taivaltamaan kohti Karesuvantoa. Jo muutaman kilometrin luistelun jälkeen ainakin luistimet olivat aivan läpimärät. Muut ryhmät lähtivät joitakin kymmeniä minuutteja meidän perään. Jo tällä etapilla keskeyttäneiden joukkoon liittyivät Anne, Joppe, Raija ja Eila, jotka matkasivat bussissa viitisenkymmentä kilometriä, ja hyppäsivät baanalle vasta Saarenpäässä, sateen tauottua. Simo ajeli tämän etapin polkupyörällä. Matka oli aika surkeaa puurtamista ja ainoan kunnollisen taukopaikkamme (Ropinpirtti) jälkeen liikkeellelähtö oli todella hyistä ja jäykkää. Pelko huonosta päällysteestä kalvoi mieltämme, mutta sitä ei tullutkaan muutamia lyhyitä pätkiä lukuun ottamatta. Juomapullojen tyhjentyessä Eeva ja Marja halusivat kokeilla tunturipuron veden makua. Vesi oli kyllä hiukan sameaa, koska satoi ja puro sattui virtaamaan jänkän läpi. Mutta janon sekin juoma sammutti. Loppumatka alkoi sujua jo mukavammin sateen tauottua ja mukavan myötätuulen saattelemana. Karesuvannossa menimme suoraan meille kotiin ja saunaan, joka tekikin hyvää mielelle ja ruumiille. Luistimet 'purettiin' ja vietiin pannuhuoneeseen kuivumaan. Koko porukan (Pekkakin) tultua paikalle söimme Äitin laittamaa lapinmiehenkeittoa ja lähdimme Kultimaan mökille vielä parempaan saunaan. Illalla palasimme Kievarin, jossa kävimme setvimässä tiistain kuvioita ja katsomassa Porvoon 'testiluistelun' videon, kautta kotiin ja melkein samantien nukkumaan.
3.7. tiistai (Karesuvanto - Muonio
- 88 km)Aamu oli aurinkoinen ja lämmin. Muu porukka vietti yönsä Kievari Kareksessa, jonka pihaan kokoonnuimme tekemään lähtöä. Ryhmien kokoonpano oli hieman muuttunut edellispäivän tunnusteluiden jälkeen, meidän ryhmään liittyivät mukaan Panu, Kati ja Kepponen. Matka lähti mukavasti käyntiin. Nautivaaran lasku tuotti meille huippunopeuden >61 km/h. Palojoensuussa ja Sonkamuotkassa vietimme hieman pidemmät tauot. Sonkamuotkan matkamuisto myymälässä jokainen sai omistajalta halauksen ja Kati pääsi halailemaan poroakin. Muutaman kymmenen kilometrin luistelun jälkeen saavuimme Ylimuonioon, jossa Panu pulahti uimaan. Illansuussa saavuimme Muonion keskustassa kokoontumisen jälkeen Harrinivaan, joka oli seuraava yöpaikkamme. Illalla saunottiin, käytiin Muonionjoessa uimassa ja tutustuttiin vetokoirafarmilla huskyihin. Maukkaan ja runsaan riistakäristyksen ja kevyen television tuijottelun jälkeen porukka oli jälleen valmis sänkyyn.
4.7. keskiviikko (Muonio - Kolari
(Lappea) - 114 km)Päivästä näytti jälleen tulevan kaunis ja myötätuulinen. Jatkoimme yhdeksän aikoihin samoilla kokoonpanoilla kohti Kolarin Lappeaa. Minä olin tähän mennessä hoitanut meidän ryhmän vetotehtävät pääosin yksin, nyt oli sitten muidenkin vuoro kiskoa porukkaa eteenpäin. Oli kiva jäädä välillä joukon hännille ja antaa 'tutkan' pyöriä hieman vapaammin. Aamulla huomasimme, että seuraava majapaikkamme ei olisikaan virallisen reitin varrella, joten bussikuljetusta tai reitin muuttamista harkittiin. Ennen Kolaria ei juurikaan pitkiä taukoja pidetty. Tykkiryhmä ohitti meidät tympeästi jätskitauolla. Matkalla saimme jonkinmoisen käsityksen siitä mikä on poronkusema. Nimittäin eräs joulupukin kaveri kasteli tien juuri edestämme ja siitä lähtevän puron onnistuimme hädin tuskin väistämään. Saavuttuamme Kolariin oli ensimmäistä kertaa tällä reissulla edessämme risteys, josta erosi kaksi vaihtoehtoista reittiä. Päätimme lähteä luistelemaan rantatietä, jotta majapaikalle ei tarvitsisi kulkea bussilla. Päätös kuitenkin muutettiin sellaiseksi, että mennäänkin luistelemalla ohi Sieppijärven, josta bussi kuljettaisi meidät Lappeaan. Kaikille tämä uusi päätös ei kuitenkaan mennyt jakeluun, joten ainoastaan meidän ryhmä (Kepponen irtosi ryhmästä Kolarissa) luisteli päätietä, ja sai bussikuljetuksen majapaikkaan. Ennen Sieppijärveä päätti Marja liittyä ensimmäisenä Katukyntäjien kunniakkaaseen joukkoon. Neljä sekunnin kymmenystä myöhemmin myös Panu oli kyntänyt asfalttia polvellaan, kyynärpäällään ja olkapäällään. Kun naarmuja oli huuhdeltu hieman vedellä ja totesimme, että Marjaa pääosin vain vituttaa ja Panu juttelee aivan yhtä sekavia kuin ennen kaatumistaankin, päätimme jatkaa matkaa. Lappeassa oli mukava koulumajoitus, jossa illan ohjelmaan kuului taas saunominen ja syöminen, kuinkas muutenkaan. Nurmikolla venyttelyn, Marjan luistinten fiksailun ja lautalla istuskelun jälkeen painuimme pehkuihin.
5.7. torstai (Kolari - Ylitornio
- 94 km)Aamu oli pilvinen, epävakainen. Aamiaisen jälkeen kymmenen seudussa bussi lähti viemään meitä valtatienvarteen, paikkaan mihin keskiviikkona lopetimme. Todettuamme, että vettähän sielläkin sataa, pakkasimme luistimet muovipusseihin tai käärimme ympärille 'jeesusteippiä'. Kastuimme alkumatkasta ja välillä näytti siltä, että keritään kuivuakin, mutta satelihan tuo vähän vielä loppumatkastakin. Pello tuli vastaan nopeasti, eihän sinne ollut kuin kolmisenkymmentä kilometriä. Jopparissa pidettiin taukoa ja parista rautakaupasta käytiin ostamassa pultteja, jotta saataisiin Marjan luistimia illalla jälleen parempaan kuntoon. Seuraava pitempi tauko olikin napapiirillä, jossa otimme valokuvia ja söimme kevyesti. 'Vanhat raadot' -ryhmän Joppe löi muutamia napapiirirahojakin itselleen. Ilma parani loppua kohden ja varusteetkin alkoivat tuntua kuivilta kun lähestyimme majapaikkaa. Käynti Åvertorneolla jäi haaveeksi, koska iltatoimet pakkasivat päälle. Yöpymispaikkana oli kesähotelli, josta meinas ruoka loppua kesken kun söimme kuulemma 40 ihmisen edestä (meitähän oli vain parikymmentä). Uni tuli taas hyvin pienen luistinhuollon ja matkaveikkauksen jälkeen. Osa porukasta kävi tutustumassa paikalliseen iltaelämään ja havaitsi sen varsin vaisuksi, joten kiinnostusta ei riittänyt kuin yhden kaljan verran. Minä ja Marja nukuimme alhaalla ja Pekka ja Eeva parvella.
6.7. perjantai (Ylitornio - Kemi
- 106 km)Päivästä näytti tulevan kaunis jos ei helteinenkin. Matkaan lähdettiin jälleen intoa täynnä. Matka sujui rattoisasti ja leppoisasti ja yllättävänkin helposti. Päivän ensimmäisellä huoltopaikalla naureskelimme Toivo Kiimalan ja Aulis Alaperän postilaatikolle. Jo ennen Torniota meidän ryhmä päätti, että tottahan sitä Haparandassa on käytävä - sinne siis. Ja koska idea oli niin hyvä, tulivathan nuo muutkin pienen vastaan hangoittelun jälkeen perässämme Ruotsiin. Jätskit syötyämme jatkoimme kohti Kemiä. Reitti oli hieman syheröinen moottoritietyömaan takia. Ruoskaryhmäkin tuli ohitettua heidän siitä tietämättään. Muutamien sorapätkien ja ylimääräisten mutkien jälkeen pääsimme melkein Kemiin, jossa kokoonnuimme bussille luistellaksemme yhdessä Kemin keskustaan ja Hotellille. Hotellin uima-allas ja sauna olivat ahkerassa käytössä heti saapumisemme jälkeen. Kemiin oli sovittu luistelukoulukin, johon ei kuitenkaan ilmestynyt ketään. Ostettuamme apteekista rohtoja ja kaupasta evästä palasimme hotellille, jossa jo kohta istuuduimme ravintolan ruokapöytään. Tilailimme listalta ruokia vaihtelevalla menestyksellä: jotkut olivat tyytyväisiä jotkut vähemmän tyytyväisiä annokseensa. Kun ainakin puolituntia kestäneen laskunselvittelyn jälkeen selvisimme huoneeseen ei kovinkaan monelle tullut mieleen ryhtyä suurempaan laakeriremppaan, sillä päivähän oli ollut kuiva kuin tili ennen palkkapäivää. Jotkut vireät jaksoivat käydä jossain menomestassakin toisten (allekirjoittanut mukaanlukien) vedellessä sikeitä.
7.7. lauantai (Kemi - Oulu - 122
km)Aamu oli kirkas ja heikkotuulinen. Etapin tiedettiin kulkevan vilkkaasti liikennöidyllä tiellä, mutta asfaltin laadusta ei ollut kellään hajuakaan. Kemistä lähdettäessä pääsimme luistelemaan toistakymmentä kilometriä pyöräteitä, joiden risteyksistä löytyi jo Oulun viittojakin. Viidentoista kilometrin kohdalla paljastui sitten karu totuus kun jouduimme pyörätieltä pientareelle: asfaltti oli aivan hirveä. Piennar oli kapea, todella 'röpö' ja pientareen ja ajoradan välissä tietysti mukava kynnys. Kaikkein pahinta osuutta riitti toistakymmentä kilometriä aina Simoon asti. Simosta tie hieman parani ja aina liikenteen salliessa luistelimme hieman ajoradankin puolella. Liikenne oli kohtuullisen vilkasta ja rekkojakin riitti lauantaipäivästä huolimatta. Selvittyämme täpärästi invamopon ja rekan liiskausyrityksistä, saavuimme Olhavaan, jossa pidimme jäätelön mittaisen tauon. Jo Kemistä lähtiessämme havaitsimme, että myös eräs paikallinen pariskunta luisteli kohti Oulua. Myöhemmin kun törmäsimme heihin Oulussa selvisi, että sama päiväetappi oli heilläkin ollut. Päivä oli lämmin ja kevyt myötätuuli oli jälleen apunamme. Pian saavuimmekin Iin silloille, jossa katselimme kaiholla uimarannalle. Iissä nautimme Penan tarjoamasta huollosta ja jatkoimme kohti Haukipudasta. Muutama kilometri Iistä eteenpäin pääsimme eroon suurimmasta osasta liikennettä, sillä pääsimme luistelemaan vanhalle nelostielle. Tie parani, liikennettä ei ollut juuri nimeksikään, oli mukava luistella. Marja-Tertulla leikkasi kesken matkan laakerikin kiinni. Laakeri vaihdettiin ja matka jatkui taas. Haukiputaalle saavuttuamme menimme huoltiksen pihaan ja totesimme, että rullaluistelijoita kehoitetaan olemaan tulematta sisään. Minäkin siinä isoon ääneen totesin paikan olevan perseestä, kunnes myyjä saapui ovelle ja toivotti meidät tervetulleeksi sisään, hiukka hävetti. Munkit ym. nautittuamme jatkoimme kohti Oulua, mukavasti pyörätietä pitkin. Tykkiryhmä ja bussi odottelivat meitä Tuiran Essolla, joka heidän mielestään oli hyvä kokoontumispaikka. Koska uiminen oli jäänyt välillä haaveilun asteelle, päätimme pyrähtää Tuiran uimarannalla ennen Ruoskan saapumista. Panu ja Pekka olivat kuitenkin ainoita, jotka kiireisestä aikataulusta johtuen uskaltautuivat uimaan. Takaisin tullessa Pekkakin liittyi pienin naarmuin Katukyntäjien kasvavaan joukkoon. Kaikkien ollessa paikalla lähdimme yhtenä letkana kohti keskustaa ja Cumulus hotellia. Hotellin patiolla nautimme lasilliset virvoitusjuomia ja nostimme maljan Finlinen ensimmäiselle viikolle. Pienten kiemuroiden jälkeen pääsimme Ramadan hotellin ravintolaan syömään. Sieltä laahustimme Oulun panimolle yhdelle ja sitten nukkumaan - tai taisipa joku käydä diskossakin.
8.7. sunnuntai (Oulu - Lepo -
0 km)Onneksi myös tästä meidän ainoasta lepopäivästä tuli kaunis ja lämmin. Pitkän yön ja aamiaisen, jolla ei puuro oikein maistunut, jälkeen eli noin klo 11 oli porukka valmis lähtemään Nallikariin rentoutumaan. Allekirjoittanutta lukuun ottamatta (kävelin, muistellen opiskeluaikoja) matka tehtiin Potnapekalla (paikallinen junabussi) tai autolla, sillä luisteleminen oli yhteisestä sopimuksesta asetettu pannaan. Nallikarin upealla hiekkarannalla pelattiin rantalentistä, heiteltiin frisbeetä, käryytettiin jo muutenkin punertavaa ihoa ja taisipa joku käydä uimassakin. Muut jäivät vielä rannalle kun minä ja Marja poistuimme takavasemmelle käydäksemme opiskelukaverini luona kylässä. Illalla kun kaikki olivat jälleen hotellilla lähdimme yhdessä Madisoniin syömään. Tässä vaiheessa Jochen oli jo liittynyt seuraamme. Ruuan päätteeksi ne, jotka lähtivät syystä tai toisesta jo Oulusta kotiin (Eeva, Eila ja Raija) saivat sanoa muutaman sanan koko porukalle, ja kiitos heille. Illalla huollettiin vielä varusteita ja saatettiin lähtijät yöjunalle.
9.7. maanantai (Oulu - Oulainen
- 115 km)Oulusta päästiin taas mukavasti kevyen paikallistuntemuksen ansiosta ilman suurempia mutkia baanalle. Eevan lisäksi Panu oli lähtiessä joukosta poissa, shoppailemassa. Pyöräteiden loppuessa jouduimme luistelemaan tovin valtatie nelosta ennen kääntymistä valtatie kasille ja pian tielle 86. Ennen Limingan jälkeen ollutta huoltoa ei juurikaan taukoja pidetty. Käännyttyämme tielle 86 näimme hirvenkin, jolla näytti olevan enemmän joutilasta aikaa kuin meillä: hirvi uiskenteli vilpoisessa suojärvessä. Heinijärven kohdalla alkoi takaa pilkottaa Tykkiryhmä, joka saavuttikin meidät pikaisesti ja meni saman tien ohi. Tuolloin Panu siirtyi tykistä takaisin meidän ryhmäämme. Ilma oli kuuma ja paarmoja aina taukopaikoilla riittävästi. Etapin pisin tauko pidettiin Paavolassa, jossa olikin koko porukka koolla. Paavolasta jatkoimme reippain mielin ja sadetta toivoen/peläten kohti Oulaista. Hieman ennen määränpäätä kokoonnuimme parkkipaikalla, jossa kyselimme neuvoa majapaikkaan. Koko porukka, lukuun ottamatta Maikkia ja Joukoa jatkoi siitä yhdessä kohti Törmänhovia, vanhaa sotasairaalaa, joka nykyisellään toimi majoituslaitoksena. Illalla jotkut kävivät ihmettelemässä pihalla seisonutta häkäpönttöautoa sekä kokoelmaa vanhoja maatalousdieseleitä. Helle ja kohtuullisen pitkä matka aiheuttivat melkoisen väsymyksen tunteen.
10.7. tiistai (Oulainen - Kaustinen
- 118 km)Etapin ensimmäinen kunnon tauko vietettiin Ylivieskassa, jonne luisteltiin 86:sta pitkin. Ylivieskan jälkeen lähdimme kantatie 63 pitkin kohti Sieviä. Varsinkin viimeiset viisi kilometriä olivat melko röpöä, oli kiva päästä tauolle. Tauolla melkein kaikki ottivat luistimensa pois jalasta ja jotkut (Kati etunenässä) liottelivat jalkojaan baarista kerjätyssä kylmässä vedessä. Annea haastatteli lehteen toimittaja ja ennen kuin lähdettiin jatkamaan matkaa meistä otettiin yhteispotretti. Seuraava tauko pidettiinkin parinkymmenen kilometrin päästä Toholammen nesteellä. Ilman suurempia hässäköitä jatkoimme kohti Kaustista pienoinen sateenuhka niskassamme. Muutama tippa tipahti kypäriimme Ullavanjärven parkkipaikalla. Pikaisesti lähdimme jatkamaan matkaa, jota oli jäljellä vielä reilut 20 km. Sateelta säästyttiin, mutta lämpö teki tehtävänsä ja väsymys alkoi painaa etapin kohtuullisesta pituudesta huolimatta. Kaustisen keskusta tuli vastaan aika pian ja Motelli Marjaana otti meidät avosylin vastaan. Illan mittaan tuli taivaalta muutamia ukkoskuuroja - onneksi olimme sisällä. Motellin sauna oli lämmin ja pieni uima-allas tuntui ylellisyydeltä. Ruoaksi oli paellaa, jossa olleet merenelevät aiheuttivat pientä hässäkkää allergikkojen keskuudessa.
11.7. keskiviikko (Kaustinen -
Alavus - 135 km)Tie oli edelleen 63, jota jatkoimme Evijärvelle asti. Ryhmäämme liittyi Simo, joka tälle etapille lähti ainoana Tamppari-ryhmästä. Evijärven huoltsikalla pidettiin pieni kahvipaussi ennen kuin jatkettiin tietä numero 711 pitkin kohti Lappajärveä. Tauolta lähdettyämme saimme taivaalta annoksen vettä, joka otettiin vastaan ilman sen suurempia murinoita. Seuraavalla taukopaikalla meitä odotti jälleen lehtimies, joka nappasi meistä erinomaisen kuvan, kuinkas muuten. Tälle taukopaikalle tökkäs Marjan matka. Tiistai-iltana oli palautumisessa havaittu puutteita, eivätkä nilkat olleet edelleenkään hyvässä kunnossa, joten oli parasta jäädä bussiin viettämään ansaittua lepoa. Tauolta jatkettiin matkaa yhtenä joukkona. Vain Jouko ja Maikki muodostivat oman porukkansa. Tie alkoi pikkuhiljaa osoittaa huononemisen merkkejä. Turku II piti huolen siitä, että vetovuorot olivat yllätyksettömän samanmittaisia. Konemainen joukkoliikunta ei kuitenkaan ollut kaikkien mieleen, niinpä muutaman kympin jälkeen perä jäi ja vietti tauon - porukka hajosi kahtia. Tie huononi ja uupumus lisäsi tuskaa. Allekirjoittaneenkin koko retken vaikein hetki sijoittuu tälle välille, Lappajärvi Kuortane. Energia oli hävinnyt johonkin, josta seurasi huippausta ja heikkoutta, jota yritin korjata kaikella mitä sattui vielä vyölaukusta löytymään. Siinä tienpenkalla muurahaisten polulla istuessamme, sain Katilta hedelmäsokeritablettien jatkoksi palasen lähes viikon vanhaa ruisleipää. Olo oli jo hieman parempi. Hieman ennen Kuortanetta pääsimme luistelemaan kuuluisalle Kantatie 66:lle. Kuortaneelle oli helvetin pitkä matka, ja kun vihdoin sinne päästiin ei koko paikasta meinannut löytyä minkäänlaista taukopaikkaa. Vasta viiden kilometrin luistelun jälkeen löysimme arvoisemme tankkauspaikan - kylläpäs eväs maittoi. Porukka oli taas kasassa ja matka taittui hyvän tankkauksen jälkeen kuin ei mitään. Ennen Alavusta leikimme vielä lentokoneiden varalaskupaikalla, josta löytyi mm. rullaustie. Hieman ennen Alavutta odotteli meitä bussi, joka vei meidät keskustassa sijaitsevaan hotelliin. Hotelli oli kiva ja uima-allas iso, kävelimme nimittäin reilusti etupihan kautta hotellin sivustassa sijainneeseen järveen uimaan. Paikallinen nuoriso katseli ihmeissään touhuamme. Ruoaksi oli pihvi.
12.7. torstai (Alavus - Tampere
- 152 km)Aamu aukeni sateisena. Sää aiheutti jälleen lisäaskaretta luistinten suojaamisen muodossa. Minä käytin tarkoitukseen jälleen puoli rullaa 'jesusteippiä', ja pysyiväthän nuo luistimet kuivana melkein 5 kilometriä. Kastuimme hyvin ennen ensimmäistä Virroilla pidettyä kunnon taukoa. Perinnekylän kahvilassa tuntui siltä, että kaikki maksoi kympin - ja sehän riittää. Tovi mentiin tietä 23, jonka jälkeen käännyimme tielle 65 kohti Kurua. Hieman ennen Kurua joukkoomme liittyi Jochenin tyttöystävä Nina. Sade oli loppunut ja matka taittui mukavasti vaikka reitille mahtui oikeinkin mukavia mäkiä. Vaskiveden lyhyemmän tauon jälkeen jatkoimme Kuruun, jossa oli taas jalkojen liottelun vuoro. Kuruun asti tie oli ollut oikein mukava, päällyste oli kohtuullinen ja liikennettä vähän. Totaalinen muutos koettiin Kurun jälkeen: tie oli aivan liian kapea ja mutkainen niin suurelle liikennemäärälle. Liikennemäärä vain kasvoi kasvamistaan lähestyessämme Ylöjärveä. Pelko alkoi hiipiä persuuksiimme kun eräskin kuorma-auto kaahasi kurvissa kahdella pyörällä vastaamme. Katilla siinä iski sitten pyöräkin kesken matkanteon jumiin, mutta onneksi apu oli lähellä, sillä bussi odotteli seuraavan mäen päällä. Laakerien vaihdon jälkeen jatkoimme matkaa osittain oikealla puolella luistellen. Liikennettä oli paljon ja alamäet tuottivat melkoisia kauhunhetkiä kunnes vastaan tuli eräs autoilija, joka ei väistänyt vähääkään. Kaikesta huitomisesta huolimatta auto tuli niin läheltä, että metsään meno oli enemmän kuin lähellä: Simo ja Panu ottivat vasemmilla pyörillä tuntumaa sorapientareeseen, mutta onneksi minulla ja Katilla kesti pää pysyä tiellä ja saimme kiskottua pojatkin jälleen päällysteelle. Tapahtuma säikäytti sen verran, että mäen alla huokaistiin ja tilannetta hieman pohdittuamme päädyimme siihen, että emme luistele tällä tiellä enää metriäkään ilman turva-autoa. Niinpä tilasimme paikalle Penan, joka ajeli meidän takanamme seuraavat pari kilometriä ja turvasi pääsymme pyörätielle. Kilometri tästä ja Simokin liittyi katukyntäjien rupiseen joukkoon. Onneksi pienen kiven aiheuttamasta kaatumisesta selvittiin lähinnä suojien ansiosta pienin vaurioin, eikä matkan jatkuminen estynyt Simonkaan osalta. Matka jatkui väsynein, mutta vakain potkuin päivän viimeiselle taukopaikalle: Kymmenisen kilometriä ennen etapin päätöstä kokoonnuimme vielä eräälle huoltoasemalle, josta jatkoimme yhdessä kohti Tamperetta. Ennen määränpäätä otimme vielä tuntumaa Soileen (edellisvuoden kohtalokas töyssy). Vain minä ja Kati olimme niin urheita, että laskimme sen 'letkassa' - no vähän nykäs. Yöksi menimme Cumulus hotelliin, jossa myös saunoimme. Ruualla kävimme pienissä porukoissa kaupungilla.
13.7. perjantai (Tampere - Somero
- 130 km)Tampereella joukkoomme liittyi Ulla, joka Katin kanssa siirtyi pitämään vauhtia Pekan ja TurkuII:sen seuraksi tykkiryhmään. Päivä näytti huonot puolensa jo kymmenen kilometrin luistelun jälkeen, kun taivaalta alkoi tulla vettä. Pahimman sateen ohimenoa odottelimme fiksusti puun alla ja sitten siirryimme bussipysäkin katokseen. Sade siitä hiljeni ja pääsimme pian Lempäälän Nesteelle tauolle. Heti kohta, kun tauolta lähdimme tuli taivaalta taas vettä kuin aisaa. Hetken pidättelimme sadetta sillan alla, mutta jatkoimme pian sateesta huolimatta. Valtatie 9 pitkin jatkoimme Kylmäkoskelle asti, jossa vietimme tauon pitsaa ja muuta evästä syöden ja vaihdellen sukkia. Valtatietä jatkoimme vielä muutaman kilometrin ja käännyimme pienemmälle tielle kohti Urjalan asemaa. Aseman ohitettuamme jatkoimme tietä numero 284 Forssaan. Tie oli melko mutkainen, mutta siitä ei ollut haittaa sillä liikennekään ei ollut järin vilkasta. Päällyste oli tasaista, mutta pintaan noussut bitumi teki siitä todella tahmean. Luistelu alkoi tuntua sellaisissa lihaksissa, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Sade oli jäänyt taakse ja luistimetkin alkoivat tuntua hieman kuivemmilta. Pienen huoltotauon jälkeen jatkoimme matkaa kohti Forssaa, jossa Katin isä ohjaili meitä kohti paikallista hampurilaispaikkaa. Jälkijoukot tuntuivat viipyvän matkalla, joten emme odottaneet porukkaa kasaan. Forssasta jatkoimme kakkostielle ja siitä edelleen tietä 282 pitkin kohti Someroa. Matka taittui mukavasti vaikka hienoinen sateen uhka oli yllämme, taisi siinä muutama pisara jonkun niskaan tippuakin. Meidän ryhmä pääsi hyvin Somerolle, jossa jäimme bussille odottelemaan muiden saapumista paikalle. Takaa kantautui tieto, jonka mukaan TurkuII oli joutunut flunssan vuoksi jättämään leikin kesken – harmi. Kun porukka oli kasassa, ajoimme bussilla viitisen kilometriä Hovimäkeen yöpymään. Pienen tinkailun jälkeen pääsimme kämppiin, saunaan, uimaan ja vihdoin syömään. Jotkut jaksoivat huoltaa laakereitakin.
14.7. lauantai (Somero - Hanko
-133 km)Aamiaiselle joukkoomme liittyi jälleen Eeva, joka oli lataillut akkujaan viikon verran töissä. Osittain kesken loppuneen aamiaisen jälkeen menimme bussilla risteykseen, johon olimme edellisiltana tulleet. Siinä pyörimme hetkisen ja annoimme valokuva itseämme johonkin lehteen. Pekka, Eeva, Ulla ja Kati muodostivat yhden ryhmän, joka lähti kärkeen. Joppe, Simo, Panu, Marja ja minä muodostimme seuraavan ryhmän. Marjakin oli siis jälleen muutaman päivän tauon jälkeen baanalla. Meidän perään lähtivät sauvomaan Jouko ja Maikki. Tietä 52 luistelimme kohti Saloa. Ilmassa oli pienoista kilpailuhenkeä koska lähdimme näköetäisyydellä toisiimme. Taivas näytti taas sateiselta ja muutamia pisaroita tuli ennen hieman pidempää taukoa Salossa. Marjan ilmeisesti hieman tulehtuneet nilkan seudut eivät kestäneet rasitusta vaan kipeytyivät kovasti, hän siirtyi Salossa huoltojoukkoihin. Salosta lähdettyämme vettä tuli oikein kunnolla. Aikamme pidimme sadetta kaupungilla, mutta kun sade jatkui ja jatkui niin päätimme lähteä matkaan. Renkaat, laakerit ja kiskot saivat kunnon huuhtelun sillä tien laidassa vettä oli noin 5 cm. Matka jatkui hieman kuivaen, mutta ennen Perniötä saimme jälleen kuuron niskaamme. Tällä kertaa taivaalta tuli rankasti rakeita. Perniön tienoilla pidetyn tauon jälkeen päätin tutustua ’tykkiryhmän’ vauhtiin. Pian kuitenkin huomasin, että vetämisperiaatteet olivat sen verran erilaisia, että olisi selvää, että en kauaa tuossa ryhmässä viihtyisi. Tammisaaressa vietimme hieman pidemmän tauon sämpylöiden ja munkkikahvien merkeissä. ’Poikaporukalla’ lähdimme jatkamaan kohti Hankoa. Hangon kuntakyltti tuli vastaan kohtuullisen pian. Luistelimme Panun kanssa rinnakkain tuon kyltin ohitse, jonka jälkeen otettiin muutama kuva merkin edustalla. Ennen Hankoa täytyi vielä selvitä yhdestä tietyömaasta, joka aiheuttikin muutaman ylimääräisen kilometrin mittareihimme. Saavuimme Hankoon hyvävoimaisina ja onnellisina. Muutamia Katukiitäjiä oli huoltojoukkojemme lisäksi saapunut vastaanottamaan meitä Hankoon. Noin tunnin verran kun odottelimme niin myös Jouko ja Maikki saapuivat perille, käytettyään mutkikasta rantatietä. Epämääräisessä, mutta näyttävässä kokoonpanossa luistelimme Hangon keskustan rantaan, jossa meitä odottivat juhlaseremoniat. Ensikertaa Finlinelle osallistuneita (Janne, Marja, Eeva ja Simo) muistettiin ja tietysti niitä, jotka olivat vaikeuksista huolimatta selvinneet luistellen koko matkan Kilpisjärveltä Hankoon (Janne, Jouko, Kati, Maikki, Panu, Pekka ja Simo). Oli kiva kuulua molempiin ryhmiin. Maikki luisteli koko matkan sauvojen kanssa Jouko taisi yhden etapin tulla ilman sauvoja. Kaikki muut luistelivat koko ~1300 kilometrin matkan ilman keppejä. Jopen, Pekan ja Simon kanssa päätimme tehdä sen mistä olimme leikkimielisesti keskustelleet jo matkalla – mennä luistimet jalassa mereen uimaan. Siitä huolimatta, että tiesimme luistinten kovasti tuosta kärsivän päätimme juosta suolaveteen. Siitä selvittyämme pääsimme saunomaan purjehdusseuran saunaan. Saunan nautittavuutta vähensi se, että ainakin miesten puoli oli niin täynnä ihmisiä, että löylyhuoneeseen joutui jonottamaan. No puhdasta tuli se kai oli pääasia. Erääseen kauniiseen vanhaan taloon majoittumisen jälkeen lähdimme kaupungille haeskelemaan ruokapaikkaa. Ensiksi sovittu paikka oli jo keittiönsä sulkenut, joten ruoka vaati hieman vielä etsiskelyä. Ruokaa löydettiin ja snapsilaulut laulettiin, jonka jälkeen mentiin läheiseen Diskoon jatkamaan kuitenkin loppujen lopuksi kohtuullisen vaisuksi jäänyttä iltaa – mistäköhän johtui :.
Sunnuntai aloitettiin aamiaisella, hienoisen krapulan vaivaamana. Majoituspaikassa pidettiin tilaisuus, jossa kaikille sen ansainneille annettiin jonkinmoinen muisto tästä retkestä. Jokainen joskus Finlinelle osallistunut sai sanoa muutaman sanan noista hienoista tapahtumista. Moni siinä melkein vannoi, että ei luistele enää ikinä, mutta taisivat nuo olla lupauksia, joita on mahdoton pitää. Bussilla lähdettiin melko väsyneissä tunnelmissa kohti Helsinkiä ja omaa kotia.
FinLine-terveisin,
Janne Sikiö