Arkisto
Katukiitäjät ryToimintakertomuksessa katukiitäjien kertomuksia vuoden 2005 tapahtumista niin konkareiden, amatöörien kuin kisailijoiden näkökulmasta.
Anne
Tänä vuonna opetus on ollut pääasiassa isoja yrityksiä ja tilausjuttuja, kuten kummit kaapelilla. Puisto-opetuksen kautta on saatu paljon julkisuutta ja sitä kautta uusia tilauksia erilaisiin tapahtumiin.Orion-konserni lastasi Helsingin Olypiastadionin yli tuhannella asiakkaallaan, perheineen, lauantaina 3. syyskuuta. Tapahtumaan osallistuvat asiakkaat saivat kokeilla mm. rullaluistelua, kuntonyrkkeilyä, suunnistusta, streetdancea & hip hoppia, sauvakävelyä, laserammuntaa, jalkapalloa, juoksua jne. aamusta iltapäivällä kolmeen saakka. Tapahtuman järjestäjänä oli Suomen Kuntoliikuntaliitto.
Katukiitäjien teltta oli näkyvästi Stadionin tornin juurella.
Oliver, Seppo ja Aleksi esittivät temppuluistelua, johon moni nuorempi
rullailijakin osallistui. Anne, Joppe, Hannu, Mari, Merja ja Soile
opastivat kymmeniä aloittelijoita; perusasiat taitaen, jokainen omalla
persoonallisella tyylillään. Iloisin opastettava oli eräs intialainen
nuorimies. Hän oppi seisomaan rullilla, nurmikolla.
Skallio
Lastenklinikoiden Kummit ry:n ainutlaatuinen Kummit Kaapelilla – Joulushow nauhoitettiin Helsingin Kaapelitehtaalla tiistaina 15. marraskuuta. Ohjelma televisioitiin MTV3 kanavalle, ja se esitetään Tapaninpäivänä.
Katukiitäjien Trio; Anne, Merja ja Soile temppuilivat rullaluistimilla. Ensin aamun harjoituksissa, sitten kello neljän ja seitsemän nauhoituksissa. He pyörivät lavalla, rullailivat ympäri hallia yleisön joukossa ja svengasivat rullilla taustatanssien .
Musiikkipuolesta huolehtivat mm Arja Koriseva, Tommi Metsäketo,
Mikko Leppilampi, Sani, Irina, Semmarit, Paula Koivuniemi, Laura Bono
ja Tommi Läntinen. Mukana temppuili monia sirkustaiteilijoita. Kaikki
esiintyivät Helsingin, Kuopion, Tampereen, Turun sekä Oulun
Lastenklinikoiden hyväksi.
Mainittakoon vielä, että Ronn Moss alias Kauniiden ja rohkeiden
Ridge Forresten olimukana tekemässä joulushowta.
Mari
Olin useana vuonna selaillut netistä luistelutapahtumia ja seuroja osallistumatta minnekään kunnes keväällä päätin liittyä Katukiitäjiin ja tehdä tuttavuutta seuraan menemällä Helatorstain Porvoon luistelumatkalle. Tapahtumapaikalle tuli nelisen kundia mielestäni hyvin ammattimaisesti pukeutuen ja mietin hetken tempaukseni järkevyyttä. Matka kaupungin halki meni hyvin ja ekalta huoltoasemapysäkiltä tuli mukaan Merja ja kiitinkin naisosanotosta ja ajattelin pärjääväni paremmin. Toisin kävi, sillä nopea ryhmä ”alkoikin luistelemaan” ja hävisi hyvin nopeasti horisonttiin. Luistelu maistui kuitenkin erittäin nautinnolliselta ja aurinkokin paistoi ja lämmitti ja vaatetta saattoi vähentää.
Porvoon maantieosuuden ja kunnon tärinäraitojen kohdalla mitattiin tempauksen todellinen järkevyys. Kuka hullu lähtee moiselle matkalle jos pohjalla on yksi löysä lenkki ja jalassa luistimet, jotka 20 minuutin jälkeen tekevät jaloista tunnottomat. Ensimmäinen mäki tärinää alas ja epäilin kykeneekö ylipäätään elävä olento moisessa luistelemaan, jalkojani en enää tuntenut?
Katukiitäjät lienee tottuneet ”ensikertalaisiin kokeilijoihin ja kuntonsa ja taitonsa yliarviojiin”, joten apua löytyi. Pahin tärinäkohta meni hyvässä vetoavussa hampaat irvessä eteenpäin. Mutta pitikö tuota tärinää olla ainakin 15 km…
Taukoja matkan aikana pidettiin riittävästi ja fiilis pysyikin korkealla. Koska olin löysännyt huonosti istuvat luistimeni hyvin löysälle hyvän luistelun takaamiseksi, pilasi tuo tärinä koko ajatuksen, sillä tärinä ”hakkasi” nilkkani aivan ruhjeille. Onneksi löytyi tsemppiä ja taas vetoapua…Luistelinko siis ollenkaan itse?
Viimeiselle taukopaikalle saavuttaessa (siltä se todellakin tuntui..viimeiseltä matkalta) aloin jo pojille puhumaan invataksin tilaamisesta, perille liftaamisesta ja selvittämään bussiaikatauluja. Potkuja ei enää pystynyt jalkojen ruhjeiden vuoksi viemään loppuun, joten vetoapu oli välttämärön. Onneksi tauko taas antoi energiaa, mutta luistinten jalkaanlaitto arvelutti.
Luistimet passasi jalkaan kun jätti sukat pois ja yllätys yllätys, viimeinen 4-5 km meni aivan omalla vauhdilla ja Porvoon Rossoon mentiin luistellen, ei sentään invataksilla. Pizza maistui koko rahan edestä ja paluumatkallekin sain Merjalta lainaksi kengät (Merjalta löytyy aina varavaatevarasto), jotta pääsin bussiin kävellen.
Tästä alkoikin kohtalokas Katukiitäjätaival…uusien luistimien osto ja kyseisten luistinten viimeinen taival.
Rosti
Helsinki Roller Maraton luisteltiin jälleen kerran 21.8.2005. Uutuutena olivat tällä kertaa juoksukisoista tutut tavoiteaikaan tähtäävät jänikset, jotka pyydystettiin luonnollisesti seuramme riveistä. Tästä syystä kolme komeaa Katukiitäjää, Pekka, Rosti ja Soile, lähtivät tavoittelemaan voiton sijasta mahdollisimman tasavauhtisia 1:45, 2:00 ja 2:15 loppuaikoihin tähtääviä luisteluaikoja 36 kilometrin reitillä.
Jänikset varusteltiin kirkkaankeltaisella T-paidalla ja viirillä jotka kertoivat tavoiteajan. Suunto lainasi jäniksien käyttöön X9i GPS-rannetietokoneet, joilla pystyi seuraamaan ajan lisäksi myös kuljettua matkaa sekä vauhtia - jos vain yhteys taivaaseen oli armollinen. Jänikset olivat tästä hi-techistä huolimatta tutustuneet reittiin kiertämällä sen etukäteen, sekä laatimalla tarkat vauhtitaulukot.
Kisaa edeltävä aamu alkoi hieman sateisena, mutta startti tapahtui
kuitenkin ennakkosuunnitel-mien mukaisesti. Yhteislähtö sujui melko
takaa lähteneiden jäniksien osalta rauhallisissa tunnelmissa.
Alkukilometrit taitettiin tihkusateessa märällä asfaltilla, mutta sää
selkeni ja pinta kuivui kisan edetessä. Varmaankin sateen säikäyttämänä
hitain jänis oli lähellä ajaa muut kiinni. Maaliin tultaessa
tavoiteajoissa pysyttiin kaikesta huolimatta kohtuullisella
tarkkuudella.
Huhujen mukaan jäniksemme olivat tuoneet järjestävälle taholle
runsaasti positiivista palautetta. Jänikset toimivatkin
ei-niin-kilpailuhenkisessä tapahtumassa luotettavina esiluistelijoina,
jotka ennaltaehkäisivät vaarallisia tilanteita noudattamalla järkevää
tilannenopeutta ja sopuisaa luistelutyyliä.
Pekka
Vanhan HENS- ja Finline-kävijän, hyvän Venäläisystävämme Oleg Vigodskyn ansiosta Katukiitäjät sai venäläiseltä Mass Media Development Foundation'lta kutsun rullaluistelupitoisen viikonlopun viettoon Pietarissa 23.-25. heinäkuuta. Kutsu sisälsi täyden ylläpidon sekä kuljetukset "Kiveltä-Kivelle". Näin hienoa vieraanvaraisuutta eivät Katukiitäjät liene konsanaan kokeneet!
Ajatus kutsusta taisi si'itä kevään Skatefresh reissun aikoihin, ja
lopulta kaiken välillä epätoivoisen säätämisen jälkeen - niin Olegin
tuliaisten kuin viisumiin tarvitavien dokumenttienkin hankinnassa - 11
katukiitäjää totesivat istuvansa kauniina lauantaiaamuna tyylikkäässä
pikkubussissa nokka kohden Pietaria. Konstantinin kyydissä matka
taittui mukavasti, ensimmäinen tauko pidettiin lohi- yms. leipiä
mutustellen Ahvenkosken partaalla Ruotsinpyhtäällä. Rajamuodollisuudet
sujuivat kitkatta, ja suomalais-venäläistä rajaluistelua valmistellessa
myös venäläisten tullivirkailijoittarien asiallista pukeutumista sopi
ihastella. TV-kameroiden ja muun median piirittäminä ylitimme rajan
mutta valitettavasti bussissa, rankan sadekuuron yllätettyä meidät. Ei
hätää, jo viiden kilometrin ajon jälkeen tie kuivui ja pääsimme
luistelemman venäläisten ystäviemme kanssa kameroiden suristessa edellä
ajavan auton avoimesta takaluukusta. Loppumatka Pietariin sujuikin
sitten paikalliseen liikennekulttuuriin totuttautuessa.
Pietarissa meitä odotti iso joukko vanhoja tuttuja.
Majoittauduttuamme hotelliin, oli lauantaipäivän ohjelmassa
tutustuminen Pietarin keskustaan rullaluistellen. Jonkunmoisen
metromatkan jälkeen kiskoimme luistimet jalkaan Nevski Prospektin
tietämillä. Olegin & kumppanien johdolla teimme parinkymmenen
kilometrin luistelulenkin ihastellen Pietarin upeita nähtävyyksiä.
Nähtyä tulivat niin Eremitaasit, Iisakin kirkot, Talvipalatsit kuin
muutkin kuuluisat rakennukset. Ei voinut kuin hämmästellä, kuinka
sujuvasti pujottelimme liikenteen seassa sekä Nevan upeapäälysteisillä
rantapromenaadeilla. Illan kruunasi mahtava kiertoajelu veneillä pitkin
Nevan lukemattomia kanavia. Irinan opastamana saimme kuulla paljon
kaupungin historiasta, ja kuinka erilaiselta Pietari näyttikään
veneestä käsin katsottuna.
Sunnuntai valkeni taas kesäisenä, edessä osallistuminen "Sunday Skate to Strelna" luistelutapahtumaan. Jälleen Olegin avustuksella teimme luistellen matkaa kohti lähtöpaikkaa, Kirovskaya-aukiota. Aukiolla liityimme tuhatpäiseen pietarilaiseen luistelijajoukkoon. Saimme jälleen suurta huomiota osaksemme, median osoittaessa kiinnostusta kohtaamme. Katukiitäjien punaiset paidat erottuivat upeasti, ja niin kurinalaisesti suuresta massasta. Vaan osaavat pietarittaretkin pukeutua ah-niin-aistikkaasti. Kaksikymmentäkaksi kilometriä pitkä luistelureitti kulki leveitä pääväyliä pitkin kohden Suomenlahden rannalla sijaitsevaa hienoa purjehduskeskusta. Saattajien vetämänä vauhti pysyi hyvin kurissa, ja miliisien sulkemalla reitillä oli mukava luistella ja kruisailla edestakaisin ison luistelijajoukon seassa. Hyvin järjestetyn tapahtuman kruunasi järjestäjien tarjoama pakettilounas maaliin saavuttaessa. Ennen keskustaan paluuta oli hienoa seurata paikallisten temppuluistelijoiden hurjaa näytöstä. Melko rasittavan päivän päätteeksi osa seurueestamme vetäytyi hotellille odottelemaan seuraavan aamun kotiinkuljetusta. Innokkaimmat luistelijamme tutustuivat vielä illan viilentyessä paikalliselle moottoriradalle tehtyyn luistelu-puistoon, mikä ansaitsee arvoisensa kiitokset upeiden puitteidensa ansiosta.
Kuinka olikaan sää suosinut tähänastista matkaamme, vaan
maanantaiaamu oli alakuloisen harmaa ja sateinen. Oli mukava lähteä
kotiin yhtä upeata luistelukokemusta rikkaampana ja todeta: ensi kesänä
uudestaan!
